Hiiviskelijöitä puissa ja pusikoissa

Säälittelyjen kohteena oleva hevonen ei vaikuttanut välittävän lainkaan kaksijalkaisten puheista. Lucas vain käänteli korviaan ja heilautti toisinaan häntäänsä odotellessaan tyynen rauhallisena matkan jatkumista.Dan ei voinut kuin ihmetellä ystävänsä osoittamaa kärsivällisyyttä. Hän itse tuskin olisi voinut vain seisoskella paikoillaan, jos hänelle olisi surkuteltu samalla tavoin. Kranan ojentaessa kättään hevonen tosin tuhahti hieman. Hetken mietittyään Lucas kuitenkin kurkotti turpaansa naista kohti uteliaana haistellen ennen kuin päätyi pärskähtämään arvostelevasti.
Dania huvitti Kranan selvä kärsimättömyys ja hän naurahti tälle hieman.
"Hyvinhän se meni", hän totesi lyhyesti Kranan tutustumisyrityksestä. Naisen seuraavat sanat saivat hänet kuitenkin mietteliääksi. Voisiko hän oikeasti vain jättää karavaaniporukan omaan onneensa ja häipyä vähin äänin muualle Kranan seurassa? Ajatus kieltämättä kuulosti Danista aivan sietämättömän houkuttelevalta. Mies irvisti lähes tuskastuneesti puntaroidessaan mielessään velvollisuuksiensa ja omien halujensa välisiä eroja.

"Et sitten todellakaan tee tätä minulle helpoksi, vietävän nainen. Suostuttelutaitosi ovat kyllä hämmentävän tehokkaat", Dan lähes manasi ja pudisti päätään turhautuneena. Hän oli jo vähällä antaa Kranalle periksi ja lähteä tämän kanssa kaksistaan metsään harhailemaan, mutta joutui kuitenkin nöyrtymään velvollisuuksiensa edessä. Hän oli antanut sanansa palaamisestaan, joten hänen olisi myös pidettävä se. Jos miehen sanaan ei voinut luottaa, jäikö jäljelle enää mitään? Dan oli kasvatettu ottamaan velvollisuutensa vakavasti, joten pakoilun syyksi ei riittänyt pelkkä hänen oma mukavuudenhaluisuutensa.
"Ei, kyllä minun on palattava. Minun on pakko varmistua vähintäänkin siitä, että he pääsevät jatkamaan matkaansa", hän sanoi lopulta päätöksensä tehneenä, kun Krana alkoikin höpistä hevoselle. Lucaskin tyntyi yllättyvän tästä, sillä se kallisti ensin päätään ehkä jopa hieman ihmeissään. Korvat höröllä hevonen kuunteli tarkasti naisen sanoja ja kavahti kauemmas kun tämä yllättäen syöksähtikin kuiskuttelemaan. Otettuaan paikallaan muutaman hermostuneen askeleen Lucas hörähti Kranalle melkein nuhtevasti.
"Vou, mitäs tämä nyt on? Et kai vain yritä saada hevostani kääntymään minua vastaan?" mies naurahti ja katsoi Lucasia hymyillen. Selvittyään järkytyksestään hevonen korskahti ja ravisteli harjaansa.