Yön laskeutuessa varjotkin tanssivat

Ensimmäiset tähdet alkoivat jo syttyä korkealla Konilin yläpuolisella taivaalla ja niiden hopeinen valo tuikki korkeuksista alas kaupungin kaduille. Talven ensimmäiset lumet olivat sataneet ja kuorruttaneet kaupungin katot ja kaiteet ohuella valkealla kerroksella. Alhaalta kaduilta lumi oli jo kadonnut, poljettu sekaisin katujen sotkuun, jota nurkissa hiipivä pakkanen oli pikku hiljaa kovettanut petolliseksi kuoreksi, joka oli varsinkin reunoilla aina valmis halkeamaan ja sotkemaan varomattoman kulkijan kengät. Tavernoiden ovet olivat kuitenkin kutsuvasti raollaan ja sisältä tuikki ikkunoiden läpi lämpimänsävyinen valo, joka kertyi lammikoiksi kadulle ikkunoiden alle.

Sisällä tavernassa iloinen puheensorina ja naurunremakat hallitsivat tilaa. Takassa räiskyvä iloinen tuli lämmitti huonetta mukavasti, ja ainoastaan ulkoa tulijoiden paksuista viitoista ja lämpimistä vaatteista saattoi päätellä, että siellä pakkanen oli jo kiristymässä. Nurkassa hymyilevä, kultahiuksinen trubaduuri näppäili luutustaan yksinkertaista melodiaa säestyksekseen laulaessaan muun melun taustalla Ikallan ja Gerardin rakkaudesta kertovaa balladia - ehkei aivan mestarillisesti, mutta olut ja viini saivat huonommankin esityksen kuulostamaan loisteliaalta, ja nuorukainen saikin esityksensä päättyessä raikuvat aploodit. Erliss katseli hymyillen menoa nurkkapöydästä, jossa hän istuskeli viininpunaiseen viittaansa kietoutuneena, edessään pieni karahvillinen viittansa sävyyn sopivaa juomaa ja poltetusta savesta tehty pikari. Ei kenties kaikkein hienostunein paikka viettää iltaa, hän tuumi kaataessaan itselleen lasillisen, mutta lämmin ja olosuhteisiin nähden kerrassaan sopiva. Viedessään lasin huulilleen hän antoi viittansa liepeiden valua ympäriltään paljastaen alla olevan kevyen, tanssijattarelle suunnitellun syvänvihreän mekon, jonka sävy toistui pronssi-ihoisen nuoren naisen vinonpuoleisissa, kissamaisissa silmissä. Puvun kaula-aukko oli tarkoituksella uurrettu alas - ihmisethän tulivat sentään nimenomaan katselemaan tanssijatarta - ja kun hän katseensa nostaessaan huomasi trubaduurin silmäilevän häntä ihailevasti, hän hymyili tälle kiusoittelevasti ja iski silmää. Aavistuksen punastuen nuorukainen käänsi katseensa pois, mikä vain nauratti Erlissiä ja muutamaan muuta tilanteen huomannutta asiakasta. Jaa-a... kenties hänen onnistuisi vielä hankkia illaksi seuraakin.

//Kukapa ensin ehtii ihastuttavan nekromantikkoneitosemme seuraksi?//

Päivä oli ollut pitkä, hyvin pitkä tai siltä se ainakin Danista tuntui, kun hän raahautui kadulla eteenpäin aikeenaan suunnata ensimmäiseen vastaantulevaan tavernaan hankkiakseen jotakin syötävää. Hän oli vasta samana päivänä saapunut Koniliin uusimman lähetin työtehtävänsä takia ja matka oli kestänyt lähes ikuisuuden. Jo matkan pituudessa oli ollut kestämistä, mutta vuodenajan aiheuttamat vaikeudet olivat tehneet siitä suoranaisen kidutuksen. Pakkasöiden jälkeen päivisin oli ollut yhä tarpeeksi lämmintä, jotta tiet olivat sulaneet Kalman kiroamaksi mutamaaksi, ja öisin saikin sitten värjötellä kituliaan nuotion äärellä kaiken sen hyisen kosteuden iskiessä luihin asti. Ei siis lainkaan ihme, että Dan tunsi flunssanpoikasen kuristavan hänen kurkkuaan ja valuttavan räkää hänen nenästään.

Olisi luullut, että kaupunkiin pääseminen olisi tuonut edes jonkinlaista helpotusta, mutta nuoren miehen piina ei ollut päättynyt vielä siihenkään. Kuten uskollisen sotilaan kuuluikin, Dan oli suorinta tietä mennyt ilmoittautumaan Konilin yhteyshenkilölleen ilmoittaakseen saapumisestaan ja sopiakseen tuomiensa kirjeiden ja asiakirjojen luovuttamisesta oikeille henkilöille. Harmi vain, ettei tuollaista tunnontarkkuutta juuri huomioitu, vaikka sitä toki vaadittiin ja kaiken lisäksi oikein suureen ääneen. Siispä Dan olikin saanut odotella lähes puoli päivää nälkäisenä ja kylmissään, ennen kuin kukaan oli ehtinyt ottaa hänet vastaan.
Tosin, olihan Dan juuri sitä osannut odottaa, mistä syystä hän olikin lähtenyt aamulla hetkistä myöhemmin liikkeelle kuin tavallisesti, vain vaihtaakseen puhtaammat vaatteet päälleen, ajaakseen matkan aikana rehottamaan ehtineen partansa ja siistiytyäkseen edes jotenkin edustuskelpoisen näköiseksi. Mainitsemisen arvoista lienee myös huomio, kuinka mukavaa parranajo on kylmästä kohmeisilla tönkkösormilla, kun vaivan palkaksi vielä saa naamaansa ihanasti kirveleviä naarmuja. Omasta mielestään Dan oli kuitenkin onnistunut tilanteen huomioon ottaen varsin hyvin, mutta huomasiko sitä kukaan? No eipä tietysti. Sen sijaan, jos hän ei olisi nähnyt niin paljon vaivaa vain miellyttääkseen ylempiään, olisi hän varmasti saanut kuulla moitteita useammastakin suunnasta. On parempi siis vain niellä ylpeytensä, hyväksyä sotilaselämän tosiasiat ja jatkaa matkaa.

Dan kuuli vatsansa esittävän vaativan kannanottonsa ruokailun suhteen ja huokaisi alistuneesti. Kyllä hän olisi ollut tyytyväinen, jos hän olisi selvinnyt vain muutaman tunnin odottamisella Konilin yhteyshenkilön toimistolla, mutta niiden yliarvostetun tärkeiden asiakirjojen toimittaminen oli heittänyt asiat aivan uuteen suuntaan. Hänet oli nimittäin käsketty lähes heti viemään asiakirjat niitä kaipaavalle miehelle, joten hän oli lähtenyt saman tien matkaan. Dan oli jo ehtinyt luulemaan, että kaikki olisikin sitten sillä selvä ja hän pääsisi ajoissa syömään ja toipumaan matkan aiheuttamista rasituksista, mutta mitä vielä. Tuntitolkulla lisää odottelua ja kaiken tietysti kruunasi se, että joku tämän tärkeämmän herran pienistä lakejoista vaivautuu viimein kipittämään paikalle ja kertomaan Danillekin, ettei isäntä viitsi tänään enää tavata häntä, vaan käskee tulemaan uudestaan seuraavana aamuna. Siinä se Danin päivä olikin sitten vaihtunut odotellessa iltaan, eikä hän ollut ehtinyt syömään muruakaan nopean aamiaisensa jälkeen.
Näin ollen Dan oli hylännyt heti ensimmäisenä kallisarvoiset asiakirjat majapaikkaansa ja saapastellut saman tien ulos vain astuakseen nyt viimein sisään ovesta tavernaan, joka tuntui toivottavan hänet sydämellisesti tervetulleeksi. Takkatulen lämmittämä ilma tuntui taivaalliselta vasten miehen paljaaksi ajettuja kasvoja, kun hän tunsi astelevansa kuin sumussa tavernan läpi laskien takamuksensa ensimmäiselle vapaalle penkille tiskin luona. Ilmassa leijui ihana ruoan tuoksu, joka tuntui vain voimistavan Danin vatsasta kuuluvaa murinaa.


// Ja näin Dan ilmoittautuu viimein vapaaehtoiseksi. Miten onkaan, että minulla tuntuu olevan ensimmäisessä viestissä aina niin hirveästi asiaa kerrottavaksi. Nytkin tuntuu, että jätin suuren osan jo pois, vaikka olisi tehnyt niin hirveästi kertoa puoli elämää Danin ajatuksista. No, eiköhän tämä kirjoitustulva tästä vähän tasaannu jatkossa. \\

Pöytien lomassa puikkelehtiva punakiharainen tarjoilijatyttö mulkaisi kiukkuisesti Erlissiä kiiruhtaessaan ohi tarjotillinen tuoppeja käsisään ja maaginainen hymähti vino virne kasvoillaan. Hän kuitenkin nyökkäsi naiselle osoittaakseen ymmärtäneensä vihjeen ja käänsi katseensa pois trubaduurista. Varattu, siis. Silmäkulmastaan hän huomasi trubaduurin kasvoilla välähtävän pettyneen ilmeen, ja tarjoilijattaren kulmien rypistymisestä päätellen se ei ollut mennyt ohi häneltäkään. Erliss epäili, että nuo kaksi kävisivät vielä varsin suoransanaisen keskustelun tänä iltana. Ei hän tietenkään tarkoituksella ajanut ihmisiä riitoihin keskenään, mutta... kai nyt yhdeksi yöksi aina saattoi unohtaa asioita? Pidemmät suhteet olivat aina kummastuttaneet naista, jonka omaan elämään ei juuri mahtunut yhtä yötä pidempiä juttuja. Eivätkö ihmiset muka kyllästyneet toisiinsa? Tosin olihan trubaduurikin vaikuttanut hieman kyllästyneeltä...

Ovi kävi jälleen, ja Erliss vilkaisi sen suuntaan ohimennen muttei kiinnittänyt tulijaan sen enempää huomiota vaan päästi jälleen katseensa harhailemaan pitkin salia siemaisten pikaristaan kulauksen viiniä. Suloisen makea juoma virkisti mukavasti, mutta liikaa ei saisi juoda, ei vielä. Pari kulausta ei vaikuttaisi hänen tanssitaitoihinsa, mutta koska hän tanssisi tyhjällä vatsalla, hänen täytyisi olla varovainen. Ruuan aika olisi vasta, kun esitys olisi ohi. Tavernanpitäjä tavoitti hänen katseensa salin yli ja kohotti kysyvästi toista kulmakarvaansa nyökäten aavistuksenomaisesti kohti salin keskivaiheilla olevaa avoimempaa tilaa. Erliss nyökkäsi osoittaakseen ymmärtäneensä ja nousi pöydästä kietoen viittansa tiukemmin ympärilleen ja jättäen juomansa siihen. Hän luovi läpi täpötäyden salin kohti trubaduuria ja pyöräytti silmiään tuntiessaan tarjoilijattaren mustasukkaisen katseen selässään. Hän tiesi, että tällä oli syynsä olla epäluuloinen, mutta ei kai tanssijatar nyt ilman säestystä esiintynyt. Bardi punastui aavistuksenomaisesti hänen kumartuessaan tämän puoleen ja Erliss vastusti kiusausta iskeä tälle silmää toistamiseen. Sen verran hän oli tarjoilijattarelle luvannut. Sen sijaan hän alkoi vaimealla äänellä selvittää bardille, millaista musiikkia tarvitsi esityksensä säestykseksi.

Järkevää tai ei, aivan ensimmäiseksi Dan tilasi itselleen viskiä ja saatuaan kupillisensa hän nuuhkaisi sitä arvioivasti, ennen kuin kulautti sen suoraan kurkkuunsa vain voidakseen tilata heti perään uuden samanlaisen. Viskin lämpö valui ihanasti hänen tyhjään vatsaansa ja lievensi siinä matkalla hänen kurkkunsa karheutta, eikä Dan voinut olla urahtamatta helpottuneena. Toisesta kupillisestaan hän tyytyi sen sijaan siemailemaan nautiskellen jäädessään odottelemaan tilaamaansa oluttuoppia ja jonkinsorttista lihapataa.
Dan tunsi olonsa nuhjuiseksi pitkän matkan jälkeen, mistä syystä hänen olisi tehnyt mieli peseytyä kerrankin kunnolla ennen ruokaa, mutta nälkä oli pakottanut hänet tekemään tiettyjä muutoksia hänen suunnitelmiinsa. Mies epäili menettäneensä painostaan muutaman kilon matkan aikana, joten tilanteen korjaamiseksi hän todellakin aikoi syödä kunnolla Konilissa olonsa aikana ennen paluumatkalle lähtöä.

Saatuaan viimein ruoan eteensä, Dan kulautti loput viskistään ja syventyi hetkeksi innolla lautasensa tyhjentämiseen unohtaen kaiken muun ympärillään. Aivan kuin ei olisi nähnyt kunnon ruokaa viikkoihin, mies ahmi ruokansa ja oli jo puolessa välissä toista kulhollistaan, kun hän viimein hidasti tahtiaan ja oikaisi selkänsä ähkäisten saatuaan täytettä vatsaansa. Hörpittyään hetken oluttaan Dan jopa malttoi maistella ruokaansa todeten sen olevan paikan tasoon nähden varsin hyvää. Tai ehkä se vain johtui nälästä, mutta siitä huolimatta Dan oli tyytyväinen saatuaan lopultakin syödäkseen.
Ruokaansa nyt hitaammin maiskutellessaan Dan työnsi viskikuppinsa jälleen täytettäväksi pyytäen sen kanssa samalla hieman vettä. Ruokalusikallisten ja oluthörppyjen välissä Dan kuitenkin pysähtyi hetkeksi miettimään, sillä hän tunsi jonkinlaisen kihelmöivän tunteen kutittavan aistejaan. Aluksi mies ajatteli sen johtuvan viskistä, mutta tarkemmin ihmetellessään hän tajusi tunteneensa sen jo heti, kun hän oli astunut tavernaan. Tunne oli aluksi kuitenkin jäänyt nälän varjon, mutta nyt se tuntui kiusoittelevana värinänä kallonpohjassa.

Danilla meni hetki pähkäillessä, mistä tuo aivan liian häiritsevän tuttu tunne oli peräisin, mutta heti seuraavana hetkenä hän tajusi, mistä oli kyse. Lähistöllä oli lähes varmasti toinen maagi. Dan ei ollut tavannut muita maageja aikoihin, eikä hän juurikaan ollut käyttänyt omaa taikuuttaan hetkeen jos toiseen, joten toisen maagin läsnäolon aiheuttama värinä oli päässyt yllättämään hänet. Mies soimasi itseään valppauden puutteestaan laskiessaan oluttuoppinsa huolellisesti takaisin pöydälle, samalla kun hän haukotteli leveästi poistaakseen värinän aiheuttamaa jännitystä kehostaan. Dan vaihtoi asentoaan hajamielisen oloisena tuolissaan nähdäkseen paremmin saliin selkänsä takana. Läsnäolon aiheuttama kihelmöinti tuntui pelkältä hennolta hipaisulta jossakin mielen perukoilla miehen antaessa katseensa lipua laiskasti salin lävitse hänen miettiessään, oliko toinen maagi tavernassa vai jossakin muualla lähistöllä.

Musiikki, jota Erliss toivoi, oli tempostaan ja tunnelmastaan huolimatta melko yksinkertainen, oikeastaan vain sovellus eräästä tunnetummasta tavernojen juomalaulusta. Lyhyen selityksen jälkeen bardi virnisti ja nosti kätensä pystyyn.
"Neito, bardi, jonka sormet eivät tähän taivu, ei totisesti ole edes luuttunsa arvoinen", nuorukainen naurahti kepeästi sormien etsiytyessä luuttun kielille näppäilemään hennosti melodian alkusäveliä. Erliss hymyili vinosti ja nyökkäsi, mutta mielensä perukoilla hän oli äkkiä epävarma. Outo tunne vaivasi häntä, oli kuin hän olisi jättänyt jotakin tärkeää huomiotta. Jokin ei ollut aivan kohdallaan... Hän kohautti olkiaan karistaakseen mietteet mielestään. Hän ehtisi kyllä perehtyä asiaan tanssin jälkeen. Kuiskattuaan bardin korvaan vielä muutaman yksityiskohdan hän kohottautui ja suuntasi kohti esiintymiselle varattua aluetta takan edustalla. Korkealle kohoavat liekit ja niiden seinille maalaama varjojen tanssi olisi mitä sopivin tausta hänen tanssilleen. Huoneen seiniä kiertävä laveeri katkesi kummaltakin puolelta hieman ennen takkaa, ja hän asettui istumaan sen kulmalle takan vasemmalle puolen. Siinä oli juuri sopiva varjo, jonka turvin hän kykeni heilauttamaan helmojaan sivuun sen verran, että sai nahkaiset saappaansa vedettyä pois jaloistaan. Viimeiseksi hän kohautti harteiltaan pehmoisen viittansa, työnsi oudon tunteen mahdollisimman kauas mielensä taustalle, ja nyökkäsi bardille, joka nyökkäsi takaisin ja heläytti luuttustaan ilmoille pehmeän soinnun.

"Hyvät naiset ja herrat", nuorukainen aloitti parhaalla esiintyjän äänellään, "minulla on kunnia ilmoittaa, että olemme saaneet tänä iltana vaatimattomaan tavernaamme harvinaisen ohjelmanumeron. Saanko esitellä teille salaperäisen kaunottaremme, mystisen tanssijattaren kaukaa paahtavan auringon mailta. Naiset ja herrat - ihastuttava Erliss!"
Viimeisten sanojen myötä ilmoille helähti ensimmäinen sointu, ja äkkiä Erliss oli takan edustalla olevalla karhuntaljalla kieppuen musiikin mukana kuin ei koskaan muualla olisi ollutkaan. Liekkien kehystämä hahmo, jonka mustat hiukset valuivat selässä vesiputouksen tavoin ja vartalonmyötäisen vihreän puvun kevyet helmat liehuivat ilmassa kietoutuen välillä jalkojen ympärille korostamaan lantion ilmaan piirtämiä kaaria - Erliss oli kuin suoraan jostakin eteläisten maiden sadusta, ja asiakkaiden enemmän ja vähemmän kohteliaat vihellykset ja huudot kietoutuivat kaiken yli virtaavan musiikin lomaan.

Tavernan asiakaskunta näytti Danin silmään aivan tavalliselta, mikä ei tosin yllättänyt häntä lainkaan. Jos maagi ei osannut kätkeä todellista luontoaan tavalliselta väeltä, ei hän varmastikaan selviytyisi kauaa ihmisten ilmoilla. Dan kääntyi jälleen kokonaan tiskin ääreen syöden ruokansa kiireettä loppuun, pitäen kuitenkin samalla vahtia taikuuden värinän osalta, jos mahdollinen maagi sattuisi tulemaan lähemmäs tai lähtemään pois.
Dan oli syventynyt siemailemaan oluttaan, kun hän havaitsi muutoksen tavernan ilmapiirissä. Aiempi puheensorina vaihtui odottavaksi hiljaisuudeksi ja käännyttyään jälleen vilkaisemaan salin puolelle, Dan huomasi luuttuaan näppäilleen bardin vetäneen huomion itseensä. Olettaen, että seuraavaksi oli vuorossa jonkinlaista viihdykettä iltaan, Dan nojasi rennosti tiskiin oluttuoppi kädessään seuratessaan tapahtumia uteliaana. Bardin sanat saivat miehen kiinnostumaan, kunnes esiintyjän nimi tuli esille viimeisenä huippukohtana. Erliss…? Danin alkoholin pehmittämä mieli hämmentyi suuresti, kun mies yritti jäsennellä kuulemaansa. Pienen hetken sisällä Dan ehti miettiä, ettei kyse voinut olla hänen tuntemastaan Erlissistä, ja seuraavaksi hän totesi bardin lyhyen kuvauksen sopivan hänen tuntemaansa naiseen paremmin kuin hyvin. Toisaalta, hän ei ollut nähnyt naista muutamaan vuoteen, joten mikä todennäköisyys oli törmätä naiseen täällä ja juuri tänään? Ja kuitenkin, miksi se ei olisi voinut olla mahdollista?

Sen pidemmälle Dan ei kuitenkaan pohdinnoissaan ehtinyt, kun musiikki alkoi jo soida, ja sorja nuori nainen ilmestyi pyörähtelemään keskelle tyhjää tilaa salin lattialla. Takkatulen valaisema hahmo sai miehen mykistymään, eikä tämä voinut hetkeen muuta kuin tuijottaa. Kalma hänet periköön. Se tosiaan oli Erliss. Tyttö oli yhtä viehkeän lumoava kuin Dan muisti tämän olevan, mutta naisesta välittyvään viettelevään itsevarmuuteen hän ei ollut osannut varautua.
Vinosti virnistäessään Dan joi loput oluestaan ja nappasi vedellä laimennetun viskinsä mukaan siirtyessään pois tiskin luota yhteen takan lähistöllä olevista pöydistä. Dan ei voinut olla vislaamatta yhdessä muiden miesten mukana Erlissin pyörähdellessä musiikin tahdissa.

Bardin luuttun kielillä lentävät sormet suolsivat ilmoille hypähtelevää, nopeaa melodiaa ja Erliss antoi musiikin kuljettaa askeliaan. Hänen kultaiset korunsa välähtelivät liekkien loimussa ja liehuvat mustat hiukset kietoutuivat hänen käsivarsiinsa ja selkäänsä kuin tummat käärmeet. Hänen katseensa hyppi kasvoista kasvoihin ja silmien ilme oli kiusoitteleva, osin viekoittelevakin, mutta ennen kuin vastapuoli ehti vastata katseeseen, olivat neidon silmät jo toisaalla. Innokkaimmat yrittivät kurottaa käsiään häntä kohti hänen tanssiessaan lähemmäs, mutta aina hameenhelma ehti juuri pyörähtää pois heidän ulottuviltaan. Erliss leikitteli heidän kanssaan, sai heidät toivomaan ja oli taas poissa, kun he yrittivät saada otteen hänestä. Mutta kaikesta huolimatta koko ajan hänen mielensä taustalla värisi tunne, joka kertoi jonkin häiritsevän tutun läsnäolosta... taipuessaan kaarelle hiuksenhienoon väistöliikkeeseen hän äkkiä muisti.

Magia. Taikuus. Jossain lähistöllä oli maagi. Hän kiepahti kauemmas keskilattialle monien suureksi pettymykseksi ja haravoi ohimennen ripsiensä lomasta väkijoukkoa lantionsa koko ajan kietoessan ilmaan kahdeksikkoja. Enimmäkseen paikalla oli, kuten hän oli odottanutkin, työpäivänsä lopettaneita kauppiaita ja heidän apulaisiaan, muutamia kauempaa tulleita matkalaisia ja jokunen nurkkapöytiin pesiytynyt hämärän oloinen huppupää, mutta jotakin siellä oli... äkkiä hänen katseensa tavoitti yhdestä takanedustaa reunustavasta pöydästä tutut kasvot, joiden omistaja vislasi muiden mukana hänen esitykselleen, ja hänen kulmakarvansa kohosivat aavistuksen suupielten noustessa hymyyn, joka oli sekoitus tyytyväisyyttä, kiusoittelua ja huvittuneen ilahtunutta virnettä. Dan Therakin. Viimeksi hän oli nähnyt miehen Estbessä vuosia sitten, ennen kuin oli lähtenyt suorittamaan oppipoikavaihettaan kauas pohjolaan. Erliss iski miehelle silmää saaden aikaan aallon vihellyksiä toiveikkailta, jotka ajattelivat hänen tarkoittaneen eleen heille, ja kiepahteli kauemmas päätyen lopulta aivan takan eteen, missä hän pyörähti vielä viimeisen kerran, taivutti kehonsa läpi käärmemäisen aaltoliikkeen ja kohotti kätensä päänsä päälle tanssin loppuposeeraukseen, joka korosti puvun avointa kaula-aukkoa ja naisen siron varren kaaria. Viimeisen nuotin kuollessa pois taputuksien, pöytään paukutettujen tuoppien ja huutojen korviahuumaava metakka täytti salin, mutta Erliss piti katseensa kiinni Danissa ja virnisti tälle aavistuksen huvittuneesti.

Tavernan tunnelma oli hetkessä kuohahtanut kattoon Erlissin aloitettua tanssinsa, ja Dankin tunsi piristyneensä kummasti seuratessaan naisen lanteiden keinuntaa. Mies ei voinut olla hymähtämättä huvittuneesti huomatessaan joidenkin miesten kurkottelevan kohti neitosen hameenhelmoja. Hieman lisää alkoholia, ja Dan olisi varmasti itsekin liittynyt tuohon taivasta innokkaasti tavoittelevien miesten joukkoon. Erlissiä tuo ei näyttänyt niin häiritsevän, itse asiassa jos Dan ei ollut aivan väärässä, nainen nautti saamastaan huomiosta härnätessään miespoloja, jotka jäivät vain nuolemaan näppejään tanssijattaren livahdettua jälleen heidän käsistään kauemmaksi.

Alun ihmetyksen laannuttua Dan ei voinut olla miettimättä, mitä Erlissin tapaaminen täällä Konilissa hänelle oikein merkitsi. Nainen oli aina aiheuttanut Danille ristiriitaisia tunteita, joista aiemmin hyviä oli ollut huonoja huomattavasti enemmän. Nyt hän ei enää ollut aivan niin varma. Dan oli aina pitänyt Erlissiä ystävänään, joten naisen järjestämä katoamistemppu oli jättänyt kirvelevän haavan nuoren miehen itsetuntoon. Dan nimittäin oli seurannut useammankin kerran Estbessä olonsa aikana, kuinka Erliss oli pyöritellyt poikia sormiensa ympärillä ja hylännyt nämä heti seuraavassa hetkessä ilman sen suurempia selityksiä. Mies oli kuitenkin kuvitellut, että heidän kahden välillä oli ollut jotain erityistä, mutta oliko hän vain huijannut itseään? Dan oli luullut merkitsevänsä jotakin Erlissille, mutta tullut lopulta hylätyksi aivan kuten niin monet ennen häntä. Se oli ollut kova kolaus miehen ylpeydelle, varsinkin kun hän oli salaa aina ollut niin omahyväinen siitä, että ystävänä Erliss oli suvainnut huomioida häntä enemmän kuin muita Estben maagipoikia.
Erlissin luonteen tuntien Danin olisi kyllä pitänyt osata varautua naisen lähtöön, mutta silti se oli satuttanut miestä enemmän kuin hän edes itselleen myönsi. Varsinkin Erlissin katoamista seurannut epätietoisuus oli ollut raastavaa, kun Dan ei tiennyt lainkaan, mitä naiselle oli tapahtunut tai mihin tämä oli joutunut. Aluksi Dan oli ollut jopa katkera Erlissille, mutta ajan myötä tunteiden särmät olivat tasoittuneet ja mies oli hyväksynyt tapahtuneen ja antanut naiselle anteeksi. Silloin Dan ei ollut edes tiennyt, tapaisiko hän Erlissiä enää milloinkaan, mutta nyt nainen oli jälleen siinä, eikä Dan enää tiennytkään niin varmasti, mitä hänen olisi pitänyt ajatella tästä kaikesta.

Dan oli syventynyt esityksen ihailemiseen, kun hän yllättäen huomasi Erlissin tunnistaneen hänet yleisön joukosta. Naisen silmänisku sai Danin hymyilemään vinosti, eikä hän voinut olla pudistamatta päätään. Kuka voisi olla vihainen ainoallekaan olennolle, jolla oli yhtä hurmaava hymy kuin tuolla keskellä lattiaa tanssahtelevalla keijukaisella? Dan ei voinut muuta kuin kirota omaa säälittävyyttään, kun hän ei voinut tuntea muuta kuin iloa ja helpotusta nähdessään naisen jälleen. Miehen mielessä käväisi kuva iloisesti häntäänsä heiluttavasta uskollisesta koirasta, joka näkee emäntänsä pitkän ajan jälkeen.
Esityksen päätyttyä naisen sulokkaisiin taivutuksiin Dan yhtyi mukaan suosionosoituksiin taputuksin, voimatta lainkaan hillitä itseään vastaamasta Erlissin hänelle osoittamaan virneeseen vilauttamalla naiselle lapsellisesti kieltään. Suosionosoitusten viimein vaiettua Dan kohotti Erlissille kysyvästi kulmiaan ja vilkaisi erästä seinän vierellä olevaa tyhjää pöytää kohti. Suurin osa tavernassa olevista miehistä oli pakkautunut takkaa kiertävien pöytien ääreen, joten muutama hieman syrjäisempi pöytä oli jäänyt aivan tyhjäksi. Dan liukui pois täpötäyden pöytänsä ääreltä viskinsä kera väljemmille vesille.

Erliss otti suosionosoitukset vastaan syvällä niiauksella, joka salli hänen kätkeä kasvonsa tummien hiusten verhon taakse ettei yleisö näkisi hänen nauravan Danin näyttäessä kieltään. Vaikka tämä olikin mitä ilmeisimmin varttunut jo pojasta nuoreksi mieheksi, jotkin asiat eivät silti olleet muuttuneet. Naisen vihreissä silmissä tuikki edelleen nauru hänen nostaessaan katseensa vanhaan ystäväänsä ja hän nyökkäsi tälle osoittaakseen ymmärtäneensä tämän tarkoituksen. Tavernan tunnelma alkoi pikku hiljaa palautua rauhallisemmaksi ihmisten kääntyessä poispäin jatkamaan esityksen keskeyttämiä keskustelujaan. Bardin alkaessa suoltaa ilmoille pehmeää hidastempoisempaa taustamusiikkia Erliss saattoi rauhassa palata takaisin tavaroidensa luo ja saatuaan saappaat jalkaansa ja viitan harteilleen hän livahti täpötäysien pöytien lomitse takaisin väljemmille vesille. Hän etsi katseellaan Dania, ja tämän huomattuaan viittasi hymyillen kohti nurkkapöytää, jossa viinikarahvi ja pikari edelleen odottivat. Olisi mukava jutella tämän kanssa taas pitkästä aikaa, niin ystävänä kuin maaginakin. Heidän kaltaisilleen ei juuri ymmärrystä muualta suotu, ja jopa toisilleen tuntemattomat maagiyhteisön jäsenet pitivät tavallisesti yhtä kohdatessaan. Kietoen viittaansa paremmin ympärilleen suojaksi kylmältä Erliss puikkelehti pöytien lomitse ja istui alas aiemmalle paikalleen katsahtaen Dania uteliaan odottavasti. Sivusilmällä hän huomasi tavernanpitäjän väläyttävän hänelle leveän hymyn ja viittaavan asiakkaisiin, joiden määrä oli kasvanut esityksen aikana ainakin puolella.

Siirryttyään syrjemmälle Danin tummien silmien katse ei eronnut hetkeksikään nyt estradiltaan poistuneesta Erlissistä, joka näytti keräilevän tavaroitaan. Mies tunsi olevansa kuin hiirtä väijyvä kissanpentu, joka ei olisi millään malttanut odottaa, jotta pahaa-aavistamaton herkkupala ehtisi tarpeeksi lähelle. Liian varhainen hyppy, ja hiirulainen livahtaisi käpälistä nopeammin kuin ehtisi edes arvata. Rauhatonta mieltään siis tyynnytellen Dan pakotti itsensä odottamaan kärsivällisesti, vaikka ehtikin vaihdella painoaan jalalta toiselle useamman kerran, ennen kuin hän viimein huomasi Erlissin viittaavan nurkkapöydän suuntaan.
Odottamaton jännitys vatsanpohjassa kiemurrellen Dan sujahti sulavasti väkijoukon halki naisen omiman nurkkapöydän luokse. Olivat olosuhteen millaiset hyvänsä, silti Danista tuntui, ettei hän meinannut pysyä sukissaan tavatessaan Erlissin uudestaan niin pitkän ajan jälkeen. Mieshän tunsi itsensä olevansa kuin mikäkin pikkupoika, joka hihitteli nurkan takana kun naapurin hemaiseva tyttö oli sattunut vahingossa hymyilemään hänen suuntaansa. Joku olisi tosin ehkä voinut pitää hihittelevää poikaa suloisena, mutta aikuisen miehen kasvoille määrätietoisesti pyrkivä tollo virnistys ei välttämättä ollut omiaan herättämään vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta. Yrittäessään pitää ilmeensä kurissa Dan tyytyi vain hymyilemään Erlissille voiden vain toivoa, ettei hänen alkoholin huurruttama mielensä huijannut hänen arviointikykyään turhan raskaasti.

Vielä viimeiset askeleet, ja Dan olikin jo päätynyt nurkkapöydän ääreen ja istunut vapaaseen tuoliin tuikkivien silmien utelias katse kiinnittyneenä Erlissiin. Kohdatessaan naisen hämmentävän vihreiden silmien katseen nyt vihdoin läheltä Dan ei voinut täysin tukahduttaa tuntemaansa sykähdystä sydänalassaan. Se todellakin oli Erliss omana itsenään. Kissanpentu oli luullut jahtaavansa hiirulaista, mutta olikin törmännyt tiikeriin. Jo naisen näkeminen oli jo riittänyt saamaan Danin lähes sekaisin, mutta katsoessaan tätä silmiin koko maailma tuntui kääntyneen nurin. Hassua, miten Dan oli joskus kuvitellut voivansa pysytellä tyynenä tämän naisen hahmoisen ikuisen arvoituksen edessä.
Mies joutui laskemaan hetkeksi katseensa saadakseen ajatuksensa kokoon. Pian hän kuitenkin vilkaisi Erlissiä jälleen ripsiensä alta hymyillen tälle ripaus pilkettä silmäkulmassaan.
"Hei."

Hymyillen takaisin Erliss seurasi lähestyvää Dania katseellaan. Tämä näytti aikuisemmalta kuin ennen, kasvoilla erottui merkkejä ulkoilmassa reissaamisesta Estben kirjastossa vietettyjen opiskelutuntien sijaan. Kasvoille pyrkivästä virneestä ja kädessä olevasta kupista päätellen toinen oli myös ehtinyt jo juoda jonkin verran, mutta se oli hyvinkin anteeksiannettavissa tällaisena viileänä iltana. Ei Erliss itsekään varsinaisesti suunnitellut viettävänsä koko iltaa aivan selvin päin, olihan majatalon isäntä, jonka hän entuudestaan tiesi luotettavaksi mieheksi, luvannut hänelle esityspalkan lisäksi kohtuudella juotavaa, aterian ja yösijan. Saisipa Erliss sitten seuraa tai ei, turvallisuuden puolesta ei ainakaan tarvitsisi tänä iltana pelätä.

Danin istuessa alas Erliss soi tälle ilkikurisen katseen ripsiensä lomasta ja kaatoi itselleen ohimennen pikarillisen viiniä, jonka hän nosti huulilleen odottaessaan toisen tekevän aloitteen. Kauaa hänen ei tarvinnutkaan vartoa, ennen kuin vanha tuttu Dan nosti katseensa ja tervehti häntä hymyillen.
"Hei vain itsellesi", maaginainen naurahti pehmeästi vinon hymyn livahtaessa kasvoille kuin ohimennen. "Enpä olisi uskonut törmääväni sinuun täällä tänään."
Liekkien kajo leikitteli naisen pitkillä mustilla hiuksilla ja pronssinvärisellä iholla ja nainen tiesi itsekin hyvin, millainen vaikutus sillä tavallisesti oli vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Ei sillä, että hän erityisesti olisi Danista yöseuraa halunnut; ystävänä tämän asema oli aina ollut hieman erikoinen tavallisesti toisille etäisen Erlissin elämässä, ja olisi tietyllä tapaa ollut sääli, mikäli nuorukainen olisi tänään tullut juttelemaan hänen kanssaan vain petiseuran toivossa. Tosin vanhasta Danista Erliss ei sellaista olisi uskonut hetkeäkään; tämä oli nähnyt riittävän monta kertaa, miten häntä jahtaavat miehet jäivät nuolemaan näppejään. Tuskinpa tämä oli sitä vuosien saatossakaan unohtanut.

Yhä ihmeissään kadoksissa olleen ystävänsä mitä odottamattomimmasta tapaamisesta, Dan ei hetkeen voinut muuta kuin tutkailla Erlissiä katseellaan. Nainen näytti voivan kaikesta päätellen hyvin, mistä mies oli hyvillään. Tämän tervehdystä seuraavat sanat tosin saivat Danin luomaan kasvoilleen mitä häkeltyneimmän ilmeen.
"Mitä ihmettä, oletko täällä juuri siksi, ettet uskonut minun eksyvän tänne? Et kai vain väitä, että olet tarkoituksella vältellyt minua kaikki nämä vuodet? Minähän voisin vaikka loukkaantua", mies naurahti käheästi paljastaen samalla, ettei hän varsinaisesti ollut tosissaan. Tai niin hän ainakin itselleen kovasti vakuutteli.
"Toivon, vain etten kovin pahasti pilannut leppoisaa iltaasi. Katoan kyllä ja hyvin nopeasti, jos sitä tahdot. Ainakin näytit saaneen taas uuden lauman innokkaita ystäviä tuolla äskeisellä esitykselläsi, joten minun tuskin tarvitsee pelätä että jäisit täysin yksin, jos joutuisin lähtemään", Danin mataloituneessa äänessä oli pehmeyttä hänen tiiraillessaan Erlissiä viskikuppinsa ylitse. Hän ei oikein vieläkään uskonut, että Erliss todellakin oli siinä. Aivan kuin tämä voisi kadota, jos Dan edes räpäyttäisi silmiään. Tarkemmin ajatellessaan hän totesi, että nainen olisi kyllä varmasti pystynyt siihen, jos olisi halunnut. Olisihan Dan itsekin voinut kadota halutessaan kuin tuhka tuuleen, tai olisi ainakin pystynyt siihen, jos ei olisi ollut mitä parhaimmassa nousuhumalassa. Mies vilkaisi tyhjenevää viskimukiaan todeten, ettei sillä päällä ainakaan kannattaisi käydä taikomaan keskellä lähes täpötäyttä tavernaa. Aivan kuin se muka olisi ollut järkevää edes selvällä päällä.

Nojautuessaan tuolinsa selkänojaan Dan kallisti päätään mietteliäänä. Hän ei tuntunut saavan tarpeekseen Erlissin katselusta, sillä siitä oli niin kauan, kun hän oli viimeksi nähnyt tämän. Hänellä oli todellakin monta vuotta kiinni otettavaksi.
"Uskoisin, että kuitenkin se mitä yritän sanoa kaikkien omien valitettavan typerien mölinöitteni sijaan, on että mukava nähdä sinut taas", mies totesi vielä lopuksi ja hymyili Erlisille lämpimästi. Hän huomasi olevansa iloinen tavattuaan naisen jälleen ja tunsi myös eräänlaista helpotusta. Kaikki se aiempi epävarmuus ja huoli vanhan ystävän puolesta tuntuivat kadonneen kertaheitolla Erlissin nyt istuessa hymyillen siinä Dania vastapäätä.

Erlissin pehmeä nauru helisi ilmassa Danin kysyessä häkeltyneenä, oliko tämä tosiaan vältellyt häntä vuosien ajan.
"En kai minä nyt sinua välttelisi? Olen vain ollut paljon tien päällä, ja on aina yllättävää tavata vanhoja ystäviä odottamatta", hän vastasi hymyillen ja kallisti päätään aavistuksen sivulle katsoen toista ripsiensä lomasta. Seuraava kommentti sai hänen katseensa pyyhkäisemään tavernan asiakaskuntaa, josta monet heittelivätkin vaivihkaa kiinnostuneita, osin hyvinkin suorasukaisia katseita punaviittaisen tummatukan suuntaan. Myös Dan sai katseista osansa, joskin tämän tapauksessa kyse oli useimmiten sekoituksesta kadehdintaa ja vihjailevaa virnuilua. Hän siemaisi taas viiniään virnistäen vinosti.
"Älä suinkaan katoa. Nuo tuolla eivät vaikuta läheskään niin mielenkiintoiselta seuralta", hän vastasi naurahtaen ja kumartui aavistuksen lähemmäs.
"Osa heistä vaikuttaa kylläkin enemmän kuin valmiilta järjestämään sinut katoamaan, joten jos joku heistä tarjoaa sinulle tuopillisen, suosittelisin suhtautumaan siihen tietyllä varauksella", hän lisäsi muka varoittavalla äänellä ja nojautui taas taaksepäin naurua silmissään.

Danin sanoessa, että tämä oli iloinen nähdessään hänet taas Erlissinkin ilme pehmeni ja hän vastasi tälle ystävällisellä ja aidolla hymyllä antaen hetkeksi tavallisen naamionsa raottua.
"Mukava nähdä sinuakin jälleen. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi nähnyt... vanhoja tuttavia." Viimeinen lause kantoi mukanaan monia ilmauksia, joita ei täpötäydessä tavernassa voisi käyttää - maagi, taikuudenkäyttäjä, lohikäärmeiden ystävä - mutta Erliss tiesi, että Dan osaisi kuulla ne lausuttujen sanojen takaa.

Sivusilmällä Erliss huomasi jonkun lähestyvän pöytää, ja vilkaisu sivulle kertoi tavernanpitäjän ilmestyneen pöydän tuntumaan.
"Hyvin tanssittu, tyttöseni", tukevanpuoleinen ruskeapartainen mies lausahti iskien silmää. "Tässä lupaamani ruoka", pöydälle laskettiin kulhollinen höyryävää keittoa, "ja tässä palkkasi." Pieni kasa pronssisia sulkia kolahti pöydälle ja Erliss keräsi ne nopealla kädenliikkeellä viittansa taskuun. Yksitoista, kaksitoista... oikeastaan hän oli pyytänyt vain kahdeksaa sulkaa, mutta ilmeisesti mies oli tullut siihen tulokseen, että muutama ylimääräinen kolikko saisi hänet varmemmin palaamaan toistekin. Siinä hän oli oikeassa - raha oli aina tervetullutta.
"Kiitoksia, isäntä. Ah... ja mikäli olen oikeassa, osa heistä haluaa luultavasti tarjota minulle juomia pikapuoliin. Voisitteko kertoa, että ottaisin mieluusti vastaan pienen lasillisen se'drahia", hän vastasi pieni ovela hymy huulillaan. Se'drah oli harvinaista Sevoren aarnimetsissä kasvavista kultamarjoista valmistettavaa viiniä, eikä sitä juurikaan löytynyt tavallisista tavernoista. Tavernanpitäjä naurahti ja iski toistamiseen silmää vastaukseksi.
"Välitän heille viestin", tämä vastasi ja kääntyi astelemaan takaisin kohti tiskiään. Erliss katsahti Dania edelleen hymyillen nähdäkseen, oliko tämä keksinyt, mistä äskeisessä sananvaihdossa oli oikeastaan ollut kyse.

//Jos haluat Danin keksivän tuon, voin lähettää selityksen vaikka yksärillä. Muutoin Erliss voi selittää sen ihan osana peliä. //

Ainahan se hyväksyntä lämmitti mieltä, mutta Erlissin sanomana se oli suorastaan mitä ihaninta ja suussa sulavinta hunajaa, jonka lämmölle ja makeudelle ei mikään vetänyt vertoja. No, ehkä Dan nyt hieman liioitteli, mutta oli hetki hänen omasta mielestään ainakin tarpeeksi merkittävä, jotta hän saattoi edes hetken paistatella onnessaan kuin kissa kermalautasensa äärellä.
Kaiketi sitä oli kuitenkin jo tarpeellista kerätä oma ylpeytensä ja suhtautua tämän erikoislaatuisen ystävän jälleennäkemiseen sen vaatimalla arvokkuudella. Niin, siis jos Dan ei olisi jo valmiiksi ollut päissään, mikä teki kaikesta heti hieman haasteellisempaa. Erliss tuskin kuitenkaan kaipasi elämäänsä enää ainuttakaan kuola poskella häntä jahtaavaa pojannulikkaan, joten kunnioituksesta naista kohtaan Dan tunsi velvollisuudekseen nyt jo vihdoin luopua yllättävän kohtaamisen aiheuttaman huuman tuomista ruusunpunaisista unelmistaan.
Onneksi Erlissin toteamus kateellisista kilpakosijoista antoi Danille hetkeksi myös jotakin muuta ajateltavaa ja sai hänet myös naurahtamaan hiljaa käheästi.
"Voi minua kurjaa, ei elämältä voi muuta odottaa, kuin kätkettyjä tikareita ja myrkytettyä simaa. Jos joskus joutuisin vankilaan, niin lähettäisivät varmaan lahjaksi pelkän piirakan ilman sisään leivottua viilaa."
Hän vilkaisi viskikuppiinsa kulmiaan kurtistaen.
"Tosin tällä menolla ei olisi mikään ihme, vaikka onnistuisin sammumaan pöydän alle ilman apuakin. Pitää siis varmaan olla vain sitäkin varovaisempi."

Enempää ei Dan ehtinytkään sanoa, kun tavernanpitäjä lyllersi paikalle keittokulhollisensa kera. Muuten Dan ei tämän ilmaantumiseen sitten reagoinutkaan kohteliasta pään nyökkäystä lukuun ottamatta.
Tosin kuullessaan seuraavaksi Erlissin pyynnön tavernanpitäjälle toinen Danin kulmista kohosi kysyvästi miehen itsensä pysyessä vielä kuitenkin hiljaa. Vasta isännän poistuttua pöydän ääreltä Dan korautti kokeeksi kurkkuaan ja vihelsi vielä päälle vaikuttuneena.
"Mukava huomata, että sinulla on yhä tarpeeksi krhm…- pokkaa ottaa elämästäsi kaikki ilo irti, sisko-kulta", mies lausahti laskiessaan nyt jo tyhjäksi ehtineen mukinsa pöydälle tunnollisen tarkasti. Hän oli jo nuorena oppinut silottelemaan kielenkäyttöään puhuessaan naishenkilöille, mutta illan aikana juotu alkoholi oli vähällä saada miehen lipsumaan sanoissaan.
Pidätelty hymy kasvoillaan Dan ravisti päätään ja nojasi oikean olkavarren tuolinsa selkänojaan samalla, kun hän asetti jalkansa tukevasti lattialle keikkuakseen huolettoman näköisenä tuolinsa takajaloilla aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut.

Yllättäen hänen kasvoilleen kuitenkin nousi virne, joka vaihtui kuitenkin hyvin nopeasti dramaattiseksi suruksi.
"Mutta väännä vain lisää sitä veistä haavassa. Ehdin jo alistua kohtalooni luvaten luopua kaikista minulle tarjotuista kolpakoista sydän verta itkien, sinun kehotuksestasi, jos saan vielä huomauttaa. Että nauti jokaisesta siemauksestasi ja muistele meitä vähäosaisempia, jos sinulta siihen aikaa vain liikenee."
Sanojen jälkeisen hiljaisen hetken kruunasi lopulta kuitenkin hymyllä kuorrutettu huvittunut naurahdus, kun mies antoi tuolinsa kopsahtaa takaisin kaikkien neljän jalkansa varaan.


// Ooo, olisiko sinulla ollut sitten suurempiakin suunnitelmia? \\

//Tällainen pikku jippo vain. ;D Ja yritetäänpä josko sitä vaikka saisi aktivoiduttua taas!//

Erliss naurahti Danin vastakommentille kätketyistä tikareista ja myrkytetystä simasta.
"Epäilemättä, ystäväiseni, epäilemättä", hän totesi virnistäen ja siemaisi omaa juomaansa Danin tirkistellessä viskikuppiinsa.

Miehen yltiömäisen surkeana lausumat kommentit saivat Erlissin virnuilemaan kissamaisesti ja hän nauroi jälleen pehmeästi iskien miehelle silmää.
"Kaikki ei ole miltä näyttää, kultaseni. Odotahan niin huomaat mitä tarkoitan", hän vastasi kiinnittäen katseensa uudelleen tavernanpitäjään, joka näytti tiskinsä ääressä ottavan nopeaa tahtia vastaan useita tilauksia eri asteisen päihtyneiltä asiakkailta, joista monet vilkuilivat Erlissin suuntaan selvästi ihaillen aina kun kuvittelivat, ettei nainen huomannut. Maagineito kieputti savipikariaan siroissa sormissa ja katsahti ohimennen syvänpunaisen viinin kieppumista lasissa. Viini oli samaa lajiketta, jota hänen mestarinsa oli usein tarjonnut pöydässään, ja ohimennen hän tuumaili, mitä mies mahtoi nykyisin puuhailla. Oliko tämä edistynyt projekteissaan? Talian oli vaarallinen paikka jopa sen asukkaille, mutta Erliss tiesi, ettei Kaldenilla olisi siellä hätäpäivää. Mies oli salaperäinen, viekas, synkkä ja läpimätä - juuri kuten kotikaupunkinsakin. Hänellä oli kaduilla ainakin puolenkymmentä Erlissin tuntemaa vakoojaa ja luultavasti toinen mokoma hänelle tuntemattomia. Älä luota keneenkään, se oli Kaldenin motto.

Kohottaen katseensa Erliss palasi todellisuuteen juuri kun tavernanpitäjä laski hänen eteensä hopeisen karahvin ja pikarin.
"Hienointa se'drahia, neiti. He tarjoavat", mies hymähti viitaten tiskin äärellä nojaileviin miehiin, joista monet virnistivät ja muutama heilautti kättään huomatessaan Erlissin katselevan. Nainen hymyili iloisesti ja vilkutti takaisin, laski savisen pikarinsa pöydälle ja täytti hopeisen pikarin kannusta soljuvalla kirkkaalla nesteellä. Hän tyhjensä sen parilla kulauksella, täytti uudelleen ja ojensi tällä kertaa vinosti hymyillen Danille.
"Kokeile. Tajuat kyllä, mitä tarkoitan. Älä ylläty."

//Homman nimi on, että hopeisessa kannussa on pelkkää vettä. Päästän Erlissin itse selittämään tarkemmin ensi viestissä. ;D//

Naisen kihertämällä lausutut sanat saivat Danin varpailleen, sillä ne antoivat ymmärtää että jotakin vielä hämärämpää oli nyt meneillään. Hän tutkaili Erlissiä hetken muka varautuneena ja hiljaisesta mutinasta tarkkakorvainen saattoi erottaa sanat 'kiero kuin korkkiruuvi', samalla kun mies pudisti huvittuneena päätään. Mitä naisella ikinä olikaan mielessään, tämä varmasti paljastaisi salaisuutensa aikanaan. Tai siis paljastaisi siinä määrin kuin toteaisi tarpeelliseksi. Erlissin salaperäisyys tuntui ulottuvan äärettömyyksiin, ja juuri kun Dan kuvitteli saaneensa otteen naisen jostakin ajatuksesta hän tajusikin olevansa täysin hakoteillä, kuten oli jälleen kerran saanut huomata. Mies ei voinut ymmärtää, kuinka Erliss sen teki, mutta tämä tuntui aina olevan kaikkia muita kymmenenkin askelta edellä. Ajatus olisi voinut saada Danin hermostumaan, mutta koska kyseessä oli Erliss, eikä kukaan satunnainen hyvänpäiväntuttu, ei hän kokenut sitä varsinaisesti uhkaavaksi. Se vain oli yksi tämän maailman hyväksyttävistä tosiasioista, joille ei vain yksinkertaisesti voinut mitään.

Kuitenkin, yliluonnollisiin mittasuhteisiin ulottuvasta salaperäisyydestään huolimatta, Erlissin seura oli aina ollut Danin mielestä hyvin rentouttavaa, sillä nainen oli yksi niistä harvoista ihmisistä, joiden seurassa hän saattoi olla täysin oma itsensä. Tavallisesti Dan oli tottunut avoimuudestaan huolimatta pitämään suuren osan itsestään muilta piilossa, joten oli hyvin vapauttavaa olla ajattelematta perusteellisesti jokaista tekoaan tai sanomaansa sanaa. Näin pitkänkin ajan jälkeen Danista tuntui hyvin luonnolliselta viettää aikaa Erlissin kanssa, aivan kuin hän olisi nähnyt tämän viimeksi eilen monen vuoden sijasta.
Tästä syystä mies ei siis hämmentynyt lainkaan, kun Erliss tarjosi hänelle omaa pikariaan. Naisen sanat olivat saaneet Danin uteliaisuuden heräämään ja hän otti pikarin vastaan tutkaillen kiinnostuneena sen sisältöä. Mies ei kuitenkaan voinut olla vilkaisematta Erlissiä kulmiensa alta, ennen kuin hän kippasi juoman kurkkuunsa yhdellä huikalla.

"Ei Kalman kauhistus!" Dan suorastaan pärskäytti sanat suustaan tajuttuaan saaneensa suun täydeltä vettä kitusiinsa. Hiiteen varoitukset, hän se näköjään osasi halutessaan ja erityisesti myös haluamattaan tukehtua vesikipolliseenkin, jos sille päälle sattui. Hyvä tosin, että mies oli nielaissut juoman saman tien, sillä muuten vedet olisivat varmasti olleet pitkin pöytiä ja mahdollisesti myös ystävättärensä kasvoilla. Luovuttaessaan nyt pikarin takaisin Erlissin huomaan Dan sai köhiä kurkkuaan auki aivan kuin olisi tullut juoneeksi jotain huomattavasti väkevämpää.
"Jos jumalat suovat, minä varmaan syön vielä joku päivä rupikonniakin sinun vuoksesi", hän niiskautti ja yritti koota viimeisiä arvokkuutensa rippeitä ryhtiään suoristamalla.
Jos ei aikaisemmin, niin nyt hän oli viimeistään pudonnut täysin kärryiltä mitä Erlissin juonimisiin tuli. Dan ei ollut muutenkaan aivan parhaimmillaan ratkaistakseen älyllistä ajattelua vaativia pulmia, joten yritettyään hetken tuloksettomasti pähkäillä Erlissin ideaa hän päätyi luovuttamaan ja katsomaan naista odottavasti.

Danin huudahdus sai Erlissinkin hetkeksi menettämään itsehillintänsä ja toviin nainen ei voinut kuin nauraa tämän ällistykselle. Hänen hilpeän soljuva kikatuksensa herätti huomiota täydessä salissa ja sai seurakseen naurunremakan tavernan toisilta asiakkailta, kun nämä heitä katsoessaan näkivät kurkkuaan köhivän nuorukaisen.
"Varohan poika, se on tujua tavaraa!"
"Katsokaas mokomaa, likkahan juo sen pöydän alle!"
Naurunkyyneleitä pyyhkivä Erliss otti pikarinsa takaisin ja koetti parhaansa mukaan vakavoitua siinä varsinaisesti onnistumatta.
"Dan parka, taisit yllättyä oikein kunnolla", hän naurahti ja kurkotti pöydän yli sipaisemaan kevyesti hiuksia tämän kasvojen reunalta. "Ei ollut tarkoitus järkyttää sinua niin."

Sivusilmällä nainen totesi useimpien asiakkaiden kääntyneen jälleen juomiensa puoleen ja täytettyään ensin hopeisen pikarinsa uudelleen hän nojautui pöydän ylle lähemmäs Dania.
"Katsohan, kyseessä on esiintyjien vanha temppu. Yleisöä miellyttäneen esityksen jälkeen saa usein enemmän juomatarjouksia kuin kukaan järjellinen ihminen kykenee yhdessä illassa sietämään. Varsinkin jos tilanne vaatii järjen selvänä pitämistä, voi esiintyjä pyytää tavernan isäntää tuomaan pöytään juomaa, jota taverna ei oikeasti edes tarjoa. Tällöin isäntä tietää periä tarjoajilta maksun, mutta tuoda pöytään pelkkää vettä, ja illan päätteeksi esiintyjä ja isäntä jakavat kuvitteellisen juoman myynnistä saadut tulot", hän selitti ovela virne huuillaan vaimealla äänellä, jota edes naapuripöytäläiset eivät meluisassa huoneessa kuulisi. Selityksensä päätettyään hän nojautui taas taaksepäin, hymähti, ja otti viimein pöytään tuodun lusikan käteensä alkaen hyvällä halulla syödä tuotua keittoa. Nauravat silmät pysyivät edelleen kohdistuneena Daniin seuraten, mitä tämä selityksestä toteaisi.

Hyvähän se vain oli, että edes jollakulla oli hauskaa. Oli kyseessä sitten yksin Erliss tai saman tien vaikka puoli tavernaa ellei enemmänkin. Dan antoi närkästyneen katseensa lipua salin poikki, kun hänelle alettiin naureskella koko joukon voimin, mutta viimein myös miehen ilme suli huvittuneeseen virneeseen.
"Mitäs sitä tässä valittamaan, kun on näinkin kaunista seuraa. Naisen vuoksihan sitä menee vaikka pöydänkin alle oikein mielellään", Dan lohkaisi piikittelijöilleen vilkaistessaan näitä ilkikurisesti.
Olisihan sitä ollut naurettavaa kaksin verroin, jos muut olisivat tienneet pikarissa olleen vain vettä. Hän hymähti ajatukselle hymy huulillaan odotellessaan sen aikaa, että Erliss saisi jälleen koottua itsensä. Eipä Dankaan lopulta voinut olla naurahtamatta itsekseen naisen pyyhkiessä kyyneleitä hehkeiltä poskiltaan.
"Enköhän minä tästä vielä joku päivä toivu, ole aivan huoleti", mies hymisi hiljaa Erlissin pahoitteluille pyöritellessään tyhjää kuppia käsissään. Hänen olisi tehnyt mieli tilata lisää viskiä, mutta jotenkin Danista alkoi tuntua, että tänä iltana oli alkoholipitoisia juomia tullut litkittyä jo aivan tarpeeksi. Siispä huomista ajatellen hän päätyi täyttämään kupposensa Erlissille tuodusta kannusta tyytyen pelkkään veteen ainakin nyt tällä erää naisen alkaessa selittää tarkemmin tämän kupletin juonta.

Erlissin esimerkkiä noudattaen Dan kumartui pöydän ylle kuullakseen paremmin naisen hiljaiseksi vaimenneen äänen. Tämän kertoma todellakin oli mielenkiintoista kuultavaa, ja Dan myös ymmärsi tavan tarpeellisuuden tai ehkä pikemminkin sen järkiperäisyyden. Kuten Erliss oli viitannut, taitavat esiintyjät tuskin halusivat juoda itsensä joka ilta tolkuttomaan kuntoon, joten tarjotun alkoholin määrää oli pakko saada hillittyä loukkaamatta kuitenkaan avoimesti juomia tarjoavia asiakkaita. Esiintyjillä tuskin oli varaa torjua tarjottuja juomia, sillä se voisi antaa väärän kuvan heidän kieltäytyessään ihmisten ystävällisyydenosoituksista. Vaikka hyväuskoisten hölmöjen näinkin räikeä huijaaminen särähtikin jossain määrin Danin korvaan, ei hän voinut myöskään tuomita sitä täysin. Hölmöhän ei ollut se, joka pyysi vaan se, joka maksoi. Joten jos nämä hölmöt halusivat esityksestä huumaantuneina aivan välttämättä liehitellä uusinta ihastustaan tuhlaamalla vähiä rahojaan erikoisiin ja erityisen kalliisiin viineihin, kuka heiltä oli sitä kieltämäänkään, Dan pohti. Ei siitä ainakaan esiintyjiä voinut syyttää.
Mies oli ollut hiljaa Erlissin koko tarinoinnin ajan ja antoi naisen lopetettua hiljaisuuden laskeutua heidän välilleen hetkeksi sisäistäessään kuulemaansa. Nojautuessaan takaisin tuoliinsa hän siemaisi mietteliäänä vettä kupistaan vastaten lopulta virneellä Erlissin yhä naurusta säihkyville silmille. Naisen hyväntuulisuutta oli oikein mukava katsella.
"No voi höh. Ja minulla kun olisi ollut niin suuret suunnitelmatkin ihanaisen Daahliamme varalle seuraavan kerran kun eksyisin jälleen etelään. Olisin ollut valmis ostamaan hänelle vaikka hehkuviiniä vaikka seuraaviksi viideksikymmeneksi vuodeksi, jos olisin sen yhden kerran saanut nähdä hänen edes hymyilevän minulle", Dan höpisi unelmoivalla äänellä katsellessaan haikeana kattoon paljastaessaan näin sydämensä syvimmän toiveen ystävälleen. No ei ehkä aivan. Mies särki tunnelmointinsa ilkikurisella virneellä. Daahlia Amaresh D'armitan Rialdoca, johon Dan viittasi, ehkä oli yksi jumalaisimmista merinelaulajattarista Estbessä, mutta jos hänelle aikoi tarjota edes lasillisen simaa oli parempi omistaa palatsi jos toinenkin, eikä kolmannestakaan sen puoleen haittaa olisi.

Danin vastausheitto ansaitsi salilta yleisesti hyväksyvää joskin pitkin hampain mutistua tunnustusta. Mies oli selkeästi saanut tässä sanasodassa viimeisen sanan. Muun yleisön asettuessa jälleen juomiensa ääreen puheensorina nousi tasaiseksi taustahuminaksi, mitä nyt hieman hiljeni oven käydessä uusien tulijoiden merkiksi. Erliss ja Dan saivat olla omassa pöydässään koko lailla rauhassa väen mielenkiinnon lipuessa toisaalle. Erliss naurahti soppaansa Danin alkaessa höpötellä Daahliasta, jonka silkkiset hiukset ja vielä silkkisempi ääni olivat lumonneet ainakin puolet Estben nuorista ja osan vanhemmistakin miehistä. Erliss epäili, että jopa osa nuoremmista lohikäärmeistä oli katsellut naista sillä silmällä. Kallisarvoisia koruja ja lahjoja oli suorastaan satanut tämän niskaan.
"Ihanaisella Dahlialla on kallis ja valikoiva maku", Erliss myönsi hymähtäen lusikallisten välissä. "Luulenpa, että saat keksiä jotain todella ainutlaatuista saadaksesi hänen huomionsa. Oletko harkinnut aarteenmetsästäjän uraa? Alianan kultaiset tikarit tai Sunellan noiduttu kampa saattaisivat toimia", hän jatkoi aivan yhtä ilkikurisesti kuin mies nyt virnuili. Hän teki sormillaan ohimennen kansan keskuudessa yleisen pahaa taikuutta torjuvan eleen siltä varalta, että joku sattuisi seuraamaan keskustelua naapuripöydistä. Lumotuista esineistä puhuminen ei ollut pahimmasta päästä, mutta maagin kannatti aina tehdä parhaansa sulautuakseen joukkoon.

Kulho alkoi jo olla tyhjä, ja kaapaistuaan viimeisetkin sopanrippeet lusikkaansa Erliss kaatoi itselleen lasillisen viiniä ja huokaisi nautinnollisesti. Päivä alkoi jo olla loppusuoralla: Danin tapaaminen oli saanut hänet unohtamaan ajatuksensa seuran hankkimisesta yöksi - nainen vietti mieluummin illan vaihtamalla kuulumisia vanhan ystävän kanssa kuin peuhaamalla lakanoissa puolituntemattoman seurassa. Jälkimmäistä ehtisi hyvin toistekin, mutta kuka tiesi, milloin kohtalo seuraavaksi heittäisi heidät yhteen?
"Mikä tuuli sinut Koniliin on puhaltanut?" hän kysyi hymyillen lasinsa reunan yli. Viinin lämmin hehku hiipi pikku hiljaa jäseniin saaden lihakset rentoutumaam ja mielen raukenemaan. Erliss nautti tunteesta siemaistessaan uuden kulauksen lasistaan.

//Saa nähdä, miten tällä kertaa käy. :/ Pelaamiseen riittää energiaa niin satunnaisesti ja ylläpitoon ei sitäkään. Olisi kyllä sääli jättää Siloria lopullisesti hautautumaan internetin uumeniin.//

Puheen käännyttyä aarteenmetsästykseen, kun kyseessä oli Daahlian huomion kalastelu, sai Danin hieromaan mietteliään näköisenä leukaansa. Ajatus vanhojen raunioiden läpi rämpimisestä, katalien ansojen välttelyistä ja ilkeiden roistojen kanssa taistelemisesta tuntui aivan liian vaivalloiselta, jos palkintona olisi vain pieni kampa. Toisaalta Dan unohtui unelmoimaan, millaista olisikaan harjata kyseisen laulajattaren upeita suortuvia tarunhohtoisella lumotulla kammalla. Mielikuva sai miehen naurahtamaan hiljaa ja pudistelemaan päätään vastauksena Erlissin ilkikurisiin pohdintoihin.
Hän alkoi olla jo aika väsynyt, eikä varsinkaan petollisesti mieltä sumentava viina auttanut häntä pysymään kovinkaan virkeänä.
Hetken kestänyt toverillinen hiljaisuus kaksikon välillä sai Danin ihmettelemään, kuinka luontevalta Erlissin seura vielä näiden muutamankin vuoden jälkeen tuntui. Niin paljon oli ehtinyt tapahtua niin lyhyessä ajassa ja silti Danista tuntui, kuin hän olisi viimeksi vasta eilen ollut jossakin hämyisässä kuppilassa viettämässä iltaa naisen kanssa.

Pöydänpintaa rytmikkäästi naputelleen sormet pysähtyivät, kun Erliss kysyi mikä oli Danin Koniliin tuonut. Mies vetäisi hitaasti henkeä kerätessään ajatuksiaan vastaamista varten samalla, kun hän nojautui rennosti tuolinselkämystään vasten.
"Aluksi leppoisa etelätuuli kuljetti varsin mukavasti minut laivalla etelästä Erdeniin. Sen jälkeen tosin on tuntunut enemmänkin siltä, kuin pohjoisen viimat olisivat yrittäneet työntää minua pois, kun ratsastin lopun matkaa tänne Koniliin asti", Dan nurisi tyytymättömänä kurjaa kohtaloaan, mutta hymyili kuitenkin lähes saman tien vilkaisten omista sanoistaan huvittuneena Erlissiä.
"Mutta siis olen toimittamassa Kerathin herttuan alaisena joitakin tärkeitä kirjeitä täällä oleville asioita paremmin ymmärtäville", hän vielä lisäsi seuratessaan, kuinka viinilasi nousi ja painautui hetkeksi naisen herkullisen pehmeitä huulia vasten. Miehen oli räpyteltävä muutaman kerran silmiään, etteivät hänen ajatuksensa olisi lähteneet jälleen harhailemaan omille teilleen. Hylättyään tyhjän kupposensa pöydälle Dan risti sormet eteensä ja katsahti Erlissiä varsin hento ja viaton hymy suupielissään.
"Työn orjana vaellan läpi maan, mutta oli se kyllä sen arvoista, nyt kun sinä tupsahdit siihen eteeni. Olen ikävöinyt sinua, Erliss." Dan harvoin salasi ystävältään mitään, vaikka laskikin usein leikkiä ajatuksistaan ja tarkoitusperistään naisen läheisyydessä. Oli syynä sitten väsymys, viina tai naisen yllättävä kohtaaminen, niin nyt hän puhui varsin suoraan lainkaan kiertelemättä sanojaan tai vitsailematta päälle jotakin ylimääräistä. Tunne tuli sydämestä ja Dan halusi Erlissin ymmärtävän sen.



//Täällä on ainakin minusta aina ollut niin mukavaa, että olisi tosiaan sääli, jos paikka kuihtuisi kokonaan pois. Minua eivät häiritse pitkätkään tauot, joten vastaile siihen tahtiin, kuin sinulle sopii.\\

Erliss kuunteli hymyillen Danin kertoilua tämän reissaamisesta. Kerathin herttuan viestinviejä? Ei mikään pieni luottamuksenosoitus.
"Katsos poikaa, pidät välit kunnossa aatelistoonkin", nainen naurahti päätään kallistaen, vihreät silmät tulein loimussa kimaltaen. Miehen seuraavat sanat saivat kuitenkin kevyen hymyn hiipumaan ja vaihtumaan hieman surumieliseksi.
"Minäkin sinua, ystäväni. Viime tapaamisemme jälkeen olen taivaltanut monia yksinäisiä polkuja. Tiedolla on hintansa, sanotaan", hän huokaisi ja siemaisi viiniään silmät Danin kasvoista tuleen lipuen, katse kaukaisuudessa. Jospa toinen vain tietäisi, millaisia synkkiä teitä hän oli kulkenut ja millaisia vielä synkempiä salaisuuksia oppinut. Olisiko tämä silloinkin yhtä ystävällinen? Istuisivatko he iltaa viettämässä tavernan lämmössä kuin ketkä tahansa matkalaiset? Vai taistelisivatko he toisiaan vastaan, molemmat henkensä edestä? Pimeä taikuus oli jyrkästi kielletty Estbessä, sillä osittain sen pelko sai tavallisen kansan vihaamaan magiaa yli kaiken. Vaikkei se suoranainen käsky ollutkaan, monet maagit tekivät parhaansa tappaakseen kaikki tapaamansa pimeiden loitsujen taitajat, olivatpa nämä kuinka pikkutekijöitä tahansa - ja kiitos oppipoika-aikansa koulutuksen Erliss ei edes ollut mikään ihan vähäinen manaaja. Toisin kuin viattomammat pimeyden pauloihin joutuneet uteliaat, Erliss oli saanut koulutuksensa yhdeltä Talianin mustista maageista. Hän kykeni surmaamaan varautumattoman yhdellä ainoalla sanalla tai imemään tämän elinvoiman kuiskauksella. Jos Dan tietäisi... Erliss siirsi katseensa takaisin miehen kasvoille. Jos tämä tietäisi, mikä pöydän toisella puolella istui... tappaisiko tuo Erlissin? Empisikö edes? Erlissistä tuntui, kuin heidän välilleen olisi auennut pohjaton kuilu, ja hän tiesi, ettei koskaan voisi kertoa tälle, mikä todella oli. Vaikkei hän voinutkaan kertoa Danille totuutta, oli tämä kuitenkin todellisempi ystävä, kuin kukaan toinen, jonka nainen tunsi. Hetken mielijohteesta hän kurkotti pöydän yli ja kosketti sormenpäillään Danin poskea. Hänen katseessaan häivähti hetken ajan iätön suru.
"Jos asiat olisivat menneet toisin..." hän mutisi puoliksi itselleen, ennen kuin sai vedettyä itsensä kokoon ja kasattua ilkikurisen naamionsa jälleen kasvoilleen.
"Mutta minkäs teet?" hän hymähti vetäen kätensä pois, kasvoillaan vino hymy. "Minulle ei edes annettu tilaisuutta hyvästellä, ennen kuin mestarini raahasi minut teille tietymättömille."

Huokaisten lausutut sanat jättivät Danin katselemaan Erlissiä hiljaisena. Hän jäi miettimään hyväksi aikaa, mitä nainen oikein oli tarkoittanut. Sanojen taakse saattoi selvästi kätkeytyä ties mitä, mutta mietteisiinsä kadonneen Erlissin ajatukset jäivät ainakin tällä kertaa Danilta tavoittamatta. Oliko nainen ollut yksinäinen viime aikoina? Estbessä hän oli ainakin ollut hyvin suosittu ja neidolle oli riittänyt seuraa enemmän kuin tämä aina edes mieli. Kaiketi matka pohjoiseen oli syynä naisen yksinäisyydelle. Mitä kaikkea tälle ikinä olikaan tapahtunut sitten heidän viime tapaamisensa, niin sitä Dan sai vain arvailla. Mitä tietoon sen sijaan tuli, niin jos Dan osasi yhtään päätellä, niin Erliss oli varmaankin jo ehtinyt suorittaa oppipoikavaiheensa. Aikoinaan magian opiskelijoiden keskuudessa oli kiertänyt ties minkälaista legendaa ikävistä ja ankarista mestareista, eivätkä kaikki tarinat olleet aina ihan tuulesta temmattuja. Ehkäpä Erliss oli päätynyt harvinaiset vaativan tai muuten tiukkapipoisen mestarin oppilaaksi.

Monet kysymykset poukkoilivat nuoren miehen päässä, mutta ainakin vielä hän malttoi kielensä ja pysyi hiljaa. Erliss näytti niin poissaolevalta tulen liekkien leikitellessä tämän niin kauniilla kasvoilla. Kysymysten herättämä pieni rauhattomuus oli juuri saamassa Danin aukaisemaan suunsa kysyäkseen jotakin, kun Erliss yllätti hänet kumartumalla pöydän ylitse. Naisen hento kosketus tuntui jähmettävän Danin niille sijoilleen ja hän jäi tuijottamaan ystäväänsä lumoutuneena suu raolleen unohtuneena. Oliko Erlissin kasvoilla läikähtänyt jotakin, kaipuuta tai mahdollisesti surumielisyyttä? Dan tuskin oli edes kuullut tämän hiljaisia sanoja ja siinä samassa myös hetkeksi pysähtynyt aika jatkoi jälleen kulkuaan kuin saippuakupla olisi poksahtanut hiljaa helähtäen. Unohdettuaan hetkeksi niin ajatuksensa kuin myös nimensä, miehen olisi tehnyt mieli räpytellä silmiään, mutta hän ei halunnut irrottaa hetkeksikään katsettaan takaisin omalle puolelleen pöytää palanneesta Erlissistä. Nainen näytti jälleen enemmän omalta itseltään ja tuntui jälleen saaneen tunteensa kuriin. Myös Dan muisti sulkea auki jääneen suunsa, kun Erliss hieman raotti salaperäisyyden verhoaan ja vastasi kysymykseen, jota Dan ei ollut uskaltanut kysyä. Ikävä mestari, siinä siis syy, miksi Dan oli tuntenut itsensä hylätyksi viime vuosina. Kyse ei ollut lainkaan siitä, että Erliss olisi huikentelevuuttaan unohtanut Danin, mikä kevensi huimasti miehen mieltä. Huojentuneena Dan hymyili Erlissille ja katsahti tätä kulmiensa alta.
"Kauas onkin sinut raahannut, jos olet tänne asti Estbestä joutunut tulemaan. Toivon vain, ettei mestarisi ole ollut aivan kohtuuton sinua kohtaan. Olet jo kaiketi saanut vapautuksen oppilaan orjuudestasi?" Dan kysäisi aivan kuin ohimennen. Hän mietti samalla, kuka oli mahtanut ottaa tuon hurmaavan neitokaisen kasvatikseen Estben jälkeen. Edes kaikki opettajat eivät silloin aikoinaan olleet immuuneja Erlissin lumovoimalle, joten Dan kuvitteli, että tällä olisi ollut useampiakin halukkaita mestareita ohjaamaan hänen oppipoikavaihettaan.