Erliss Neveryan

Nimi: Erliss Neveryan

Ikä: 22, syntynyt vuoden 501 kasvukaudella

Laji: ihminen, levanalainen

Sukupuoli: nainen

Ulkonäkö: Ruumiinrakenteeltaan hoikka Erliss on pronssinvärisine ihoineen ja suorine vyötäisille ulottuvine mustine hiuksineen väriensä puolesta melko tavallinen levanalaisneito. Pituutta neidolle on siunaantunut 167 cm, eli hän on hieman keskivertoa pidempi, ja vaikkei hänellä suuria lihaksia olekaan, on hän kuitenkin pehmeällä tavalla jäntevä tuoden mieleen notkeasti liikkuvan kissan. Vaikutelmaa vahvistavat aavistuksen vinot, syvänvihreät silmät ja ruskeanpunaisilla huulilla tavallisesti leikkivä ilkikurinen hymy, sekä ilmeikkäät, ohuena pidetyt tummat kulmakarvat. Muodoiltaan Erliss on naisellinen, joskaan ei niin paljon, että se erityisesti korostuisi.

Hänen tavalliseen vaatetukseensa kuuluvat ihoa myötäilevät levanalaistyyliset kevyet, aaltoilevat leveähelmaiset mekot ja hameet, joskin matkaan lähtiessään hän pukeutuu käytännöllisemmin löyhiin housuihin ja hupulliseen, pitkähihaiseen tunikaan. Hiuksensa Erliss pitää mielellään vapaana, mutta saattaa töitä tehdessään sitaista myös pitkälle silkkiselle poninhännälle. Joskus hän myös koristelee hiuksiaan erilaisilla pienillä leteillä tai helmillä, mutta vähintään yhtä usein ne ovat täysin ilman mitään koristusta. Hän käyttää hiuksissaan mieluusti levanalaisia hajusteita, ja usein häntä ympäröikin hento kukkien aromi. Korvissaan naisella on lävistykset, joissa tavallisesti roikkuu pari kultaisia korvakoruja, minkä lisäksi hänellä on yleensä kaulassaan samaa sarjaa oleva vihreäkivinen kultainen riipus. Myös erilaiset huivit kuuluvat erityisesti esiintymisasuihin joko vyötäisille sidottuina tai, mikäli nainen erikoisesti haluaa tanssiessaan korostaa eksoottisuuttaan, kasvojen eteen sidottuna huntuna. Oikeassa kädessään hänellä on usein pari kultaista rannerengasta ja vasemmassa nilkassa helisevä kultainen nilkkakoru. Tanssiessaan hän on tavallisesti avojaloin, mutta kaupungilla liikkuessaan hänellä on usein jalassaan kevyet avokkaat ja kylmemmillä ilmoilla tai huonommilla säillä lähes polveen asti ulottuvat nahkaiset saappaat.

Luonne: Erliss on salaperäinen ja näennäisen huoleton nuori nainen, joka keimailee mieluusti vastakkaisen sukupuolen edustajille ja saattaa hyväonnisten kanssa hankkiutua lähempiinkin tekemisiin. Pysyvää seuraa hänestä ei kuitenkaan ole kukaan saanut: yhden yön hän saattaa viihtyä, mutta seuraavana päivänä on jo tiessään. Hänessä on tiettyä vaellushalua, ja vaikka hän toistaiseksi onkin asettunut Koniliin, ei järjestely mitä luultavimmin ole pysyvä, vaan ennen pitkää nainen pakkaa tavaransa ja suuntaa johonkin toiseen kaupunkiin. Erliss onkin kaupunkiluonne: maaseudun rauhallisuus ja hiljaisuus rasittavat häntä, ja hän matkustaakin mieluusti kiertelevien viihdyttäjäporukoiden matkassa, niissä kun on aina jotain meneillään. Hän kaipaa ympärilleen hälinää ja väkijoukkoja, ja onkin Levanan suurissa kaupungeissa kuin kotonaan. Sevoren puolella on naisen makuun hieman liian hiljaista ja vakavaa, mutta kun tietää etsiä, pohjoisestakin kyllä löytää oikeanlaista seuraa.

Erlississä on näennäisen huolettomuutensa alla myös vakavampi, aavistuksen pelottava puolensa. Katulapsi, orpo ja nekromantikko: Erliss ei esityksestään huolimatta ole aivan niin iloinen ja vastuuton kuin antaa ymmärtää. Hänen luonteensa synkempi puoli tulee tavallisimmin esiin naisen tarvitessa voimiaan avukseen. Hän tietää hyvin, miten suuressa vaarassa hän on käyttäessään taikuutta, erityisesti taitojensa ytimen muodostavia pimeyden loitsuja. Usein hän salaileekin kykyjään viimeiseen asti, mutta mikäli tilanne sitä kerta kaikkiaan vaatii, pystyy hän helposti säikäyttämään maantierosvot tai liian likeelle pyrkivät ryövärit. Tavallisesti hän aloittaa illuusioilla ja harhoilla, jotka useimmiten riittävät pelotukseksi, mutta mikäli joku tosissaan alkaa taistelemaan, siirtyy hän taitojensa synkemmälle puolelle, kirouksiin ja toisen voimia imeviin loitsuihin. Kalmistolla Erlissiä ei kannata haastaa: omalla maallaan hän on kauhistuttavimmillaan ja harva uskaltaa jäädä roikkumaan nurkkiin Erlissin alkaessa kiskoa kalmoja maan povesta.

Vanhasta kokemuksesta Erliss pitää tarkasti silmällä ympäristöään ja toisia ihmisiä arvioiden tottuneesti näiden mielentiloja. Hänellä on aina mietittynä vähintään yksi pakoreitti, eikä hän epäröi jättää tovereitaan vaaraan, mikäli tilanne vaikuttaa liian uhkaavalta. Toki hän saattaa myöhemmin palata auttamaan, mutta omalla ajallaan ja omilla ehdoillaan: yllätettynä ja alakynnessä taistelemisesta hän ei pidä, vaan suunnittelee mieluummin tekemisensä tarkasti etukäteen. Hän ei ole kaikkein lojaaleimpia matkakumppaneita ja oikea ystävystyminen hänen kanssaan on äärimmäisen vaikeaa: lapsuuden kokemukset ovat kehittäneet hänelle paksun suojakuoren eikä hän helposti luota tai sitoudu uusiin tuttavuuksiin.

Jumalille Erliss ei sen suuremmin ole omistautunut, mutta myöntää kysyttäessä tuntevansa Onyelin itselleen läheisimmäksi. Rakkauden ja taikuuden jumalatar onkin tietyssä mielessä Erlissin itselleen valitsema suojelijatar, ja nainen kantaakin mieluusti mukanaan jotakin tätä edustavaa, esimerkiksi puolikuun muotoisia korvakoruja tai valkeaa huivia. Myös Erlissin sauvaan istutettu kuukivi symboloi hänen suhdettaan jumalattareen.

Menneisyys: Erlissin tarina alkoi kaukana Hrin polttavan kuumassa erämaassa, kun eräs Driecassa sijaitsevan Sininen kuu –nimisen ylimystön suosiman bordellin kourtesaaneista synnytti pienen vihreäsilmäisen tyttövauvan. Bordellin emäntä ei katsonut hyvällä raskauksia eikä lapsia, haittasivathan ne työntekoa, ja niinpä äiti ei ehtinyt kuin nimetä lapsen hätäisesti Erlissiksi, kun emäntä jo tuli ja toi mukanaan imettäjän, joka veisi tytön kotiinsa ja kasvattaisi tämän. Äidin vastusteluista huolimatta Erliss vietiin häneltä, ja imettäjä alkoi kasvattaa tätä osana omaa, suurta lapsikatrastaan pienessä hökkelissä kaupungin toisella puolella. Imettäjä oli köyhä, ja saikin bordellin lapsen kasvattamisesta lisätuloja, mutta Erliss ei koskaan sopeutunut perheeseen, missä toiset lapset kiusasivat häntä hänen ihonsa vaaleamman sävyn ja outojen silmiensä takia, ja perheen äitikin antoi raskaimmat työt hänen tehtäväkseen  ja kutsui häntä huoranpenikaksi. Niinpä Erliss karkasi kotoa ollessaan seitsemän vanha ja liittyi Driecan kaduilla kuljeksivien kodittomien lasten joukkoon. Kokemattomalle pikkutytölle se oli kova maailma, mutta onnekseen Erliss pääsi mukaan yhteen kujien lapsijengeistä, ja vaikka elämä ei sittenkään muuttunut helpoksi, oli joukossa kuitenkin turvaa toisilta jengeiltä ja kaduilla liikuskelevilta humalaisilta aarteenmetsästäjiltä. Erliss asuikin kadulla kolme vuotta, oppi varastamaan ja katoamaan nopeasti varjoihin, liikkumaan huomaamattomasti ja kerjäämään, sillä ihmiset antoivat mieluusti rahaa pehmeäpiirteiselle tyttölapselle, jonka vangitsevat vihreät silmät katsoivat heitä anovasti kadunreunalta. Elämä ei aina tarjonnut parastaan, mutta Erliss osoittautui sitkeäksi ja nopeaälyiseksi tytöksi, joka kykeni tarvittaessa niin puolustamaan ystäviään kuin jättämään nämä oman onnensa nojaan, mikäli vastus oli hänelle liian vahva.

Eräänä päivänä kymmenvuotiaan Erlissin ollessa kerjäämässä kadunkulmassa ihmisten virratessa ohi hän alkoi yllättäen tuntea outoa kihelmöintiä mielensä takaosissa. Katsellessaan ympärilleen yrittäen päästä eroon oudosta tuntemuksesta Erliss huomasi kolmen matkavaatteisiin pukeutuneen ihmismiehen ryhmän kävelemässä hänen suuntaansa vähän matkan päässä. Nämäkin tuntuivat huomanneen jotain outoa, sillä he haravoivat väkijoukkoa katseillaan. Yksi heistä huomasi kadunkulmassa istuvan likaisen, rääsyihin pukeutuneen orpotytön ja viittasi kahdelle muulle, jotka alkoivat lähestyä tätä tungoksen halki. Erliss hyppäsi pystyyn ja pakeni, mutta miehet olivat nopeampia ja vahvempia, ja pian he jo raahasivat potkivaa ja rimpuilevaa tyttöä ylös erään kaupungin halpahintaisen majatalon portaita. Sisällä mies, joka oli viitannut toiset hänen peräänsä, esittäytyi Kaldeniksi ja kertoi Erlissille, että tässä oli jotakin erikoista. Kihelmöivä tuntemus, joka oli jatkunut tasaisesti Erlissin mielessä, alkoi käydä hänen hermoilleen, mutta hänen kysyessään Kaldenilta, miten tämä aiheutti hänelle oudon tunteen, mies vain nauroi ja sanoi Erlissin itse vahvistaneen olevansa hyvin erikoinen tapaus. Hän ilmoitti tovereilleen, joiden nimiksi olivat paljastuneet Dren ja Orres, että he lähtisivät vielä samana iltana takaisin ja kolmikko poistui lukiten Erlissin majatalon huoneeseen. Aluksi Erliss ei hätääntynyt, tunsihan hän erilaiset lukot ja niiden toiminnan, mutta kun yksinkertaiset mekanismit eivät millään suostuneet aukeamaan hänen sormissaan, hän alkoi ensin turhautua ja sitten pelätä. Keitä miehet oikein olivat, mitä he hänestä halusivat ja mitä he olivat tehneet hänelle viedäkseen häneltä hänen taitonsa? Samana iltana pimeyden laskeuduttua lannistunut tyttö talutettiin yömyöhällä halki hiljaisten katujen ja lastattiin pienen, ketteräliikkeisen laivan kannelle, joka nosti saman tien purjeet ja lipui ulos satamasta mukanaan Erliss ja hänen kolme vangitsijaansa.

Vasta rannikon kadottua hyvän matkan päähän uskalsi Kalden avata suunsa ja kertoa Erlissille, miksi he olivat niin halunneet saada mukaansa yksinäisen orpotytön Driecan kaduilta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: Erliss oli maagi. Tyttö oli hypätä ilmaan säikähdyksestä, eikä hänen pelkoaan helpottanut lainkaan se, kun Kalden jatkoi, että kaikki tällä laivalla, niin ihmiset kuin laivan earunamiehistökin olivat maageja, ja he olivat viemässä Erlissiä paikkaan, jossa tämä voisi rauhassa oppia lisää asioista. Erliss yritti paeta laivalta hyppäämällä kannelta öiseen veteen, mutta Kalden syöksyi hänen peräänsä ja hilasi läpimärän, uimataidottoman tytön takaisin ylös. Juuri ajoissa, kuten kävi ilmi, sillä pian pimeästä yöstä kantautuivat jo seireenien kutsuvan kauniit äänet, jotka huhuilivat laivan kannella olijoita alas veteen leikkimään. Olennot eivät kuitenkaan hyökänneet, ja seuraavana aamuna Erliss annettiin laivan earunoiden huomaan, jotka pesivät hänet, sitoivat haavat ja sukivat hänen pitkät hiuksensa puhtaiksi vuosien saastasta. Päivällä kannelle ilmestyvä tyttö olikin kuin eri maailmasta: laihanpuoleinen kylläkin, mutta myös siro ja puhdas, pukeutunut Orresin pestyyn paitaan, joka oli tytölle tarpeeksi iso mekoksi. Pari päivää hänen annettiin vain totutella muutokseen elämässään, mutta eräänä aamuna Kalden istutti hänet alas ja alkoi opettaa hänelle kirjaimia. Pari viikkoa kestäneen merimatkan aikana Erliss sai opetella kirjoittamista ja lukemista, ja vaikkei hän vielä kummassakaan ollut erikoisen hyvä, oli alku kuitenkin lupaava.

Lopulta laiva alkoi lähestyä taas rannikkoa ja Erliss syöksyi partaalle innokkaana näkemään vieraan maan. Hän koki kuitenkin uuden säikähdyksen: laiva oli purjehtinut suoraan Iraelahden halki, ja suuntasi parhaillaan pieneen, viidakon reunustamaan poukamaan. Viidakosta kerrottavat kauhutarinat täyttivät hänen mielensä, mutta kaikesta huolimatta earunat ohjasivat laivan kätkettyyn satamaan ja purkivat lastinsa ja matkustajat rantaan. Kalden kokosi joukkonsa ja selitti, että viidakot olivat earunoiden maata: maageina he saisivat kulkea alueen reunaa myöten päästäkseen etäisyydessä häämöttäville Lohikäärmevuorille, mutta viivyttelyä earunat eivät suvaitsisi. Hän palkkasi satamasta earunaoppaan, ja joukko suuntasi kohti vuoria. Heidän rämpiessään viidakossa Kalden alkoi opettaa Erlissille uudenlaista kieltä: oudon kuuloisia sanoja ja kummallisia kirjaimia, jotka tuntuivat melkein vääntelehtivän miehen mukana olevien kirjojen sivuilla. Mies kutsui kieltä myrridiliksi ja kertoi sen auttavan Erlissiä hallitsemaan voimiaan. Pikku hiljaa hän alkoi opettaa tytölle myös yksinkertaisia loitsuja ja matkan loppuvaiheilla Erliss kykenikin jo kutsumaan kämmenelleen pienen pehmeästi hehkuvan valopallon. Lopulta he saavuttivat vuoret ja earunaopas jätti heidän pieneen laaksoon, josta lohikäärmeet noutivat heidät ja kantoivat nopeilla siivillään ryhmän päivässä lohikäärmevuorten salattuun keskukseen Estbeen, maagien kaupunkiin. Erlissin opinnot pääsivät todella alkamaan.

Estbessä Erliss vietti useita vuosia, ja edelleen, kun hän katsoo elämässään taaksepäin, hän toteaa Estben olleen hänelle ensimmäinen todellinen koti. Hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti, tuntemaan myrridilin salaperäisen kielen ja keräsi laajan yleissivistyksen, joka ulottui niin maantietoon ja anatomiaan kuin taiteeseen ja musiikkiinkin. Vapaa-ajallaan hän kuljeskeli kaupungista saamien uusien ystäviensä kanssa pitkin katuja ja tutki merineiden viimeisen taivaspalatsin ihmeitä. Murrosiän tullessa aiemmin lähes nälkiintyneen laiha Erliss pyöristyi hieman ja kehittyi katujen orpolapsesta nuoreksi, naiselliseksi neidoksi, jonka huomiosta eri lajien miespuoliset oppilaat usein innokkaasti kilpailivat. Erliss nautti saamastaan huomiosta, eikä se mennyt ohi myöskään hänen opettajiltaan, jotka tuskailivat poikien keskittymiskyvyn karkailevan taivaan tuuliin. Kaiken kaikkiaan he totesivat olevansa hyvin kiitollisia Erlissin seitsemän oppilasvuoden tullessa päätökseensä. Tällöin Kalden, joka oli myhäillen seurannut Estbeen tuomansa suojatin edesottamuksia, astui jälleen esiin ja tarjoutui ottamaan hänet oppitytökseen.

Erliss lähti mieluusti hänet kaduilta pelastaneen miehen matkaan, ja yhdessä kaksikko laskeutui Lohikäärmevuorten pohjoisrinteitä pitkin Levanan ihmisiä, mudodonmuuttajia ja earunoita kuhiseviin lääneihin. He matkasivat kiireettömästi kohti pohjoista, ja ihmisinä kukaan ei kiinnittänyt heihin sen suurempaa huomiota. Matkalla Erliss alkoi myös löytää itsensä yhä useammin Kaldenin käsivarsien suojista, ja lopulta myös miehen vuoteesta, mutta hän ei juuri pannut sitä kymmenen vuoden ikäerosta huolimatta pahakseen. Erliss nautti huomatessaan saavansa tällä tavoin valtaa mestariinsa, vaikka heidän suhteensa siitä huolimatta säilyikin eräänlaisena ystävyytenä: kumpikin tiesi, että se oli vain ohimenevää, ja ennen pitkää he tulisivat lähtemään eri suuntiin. Heidän matkatessaan yhä vain kauemmas pohjoiseen he ennen pitkää ylittivät Sevoren rajan ja helppokulkuiset tiet vilvoittavine lehtoineen vaihtuivat kapeammiksi kärryreiteiksi humisevien kuusten lomassa. Aluksi he matkasivat kohti Mianea, mutta satakunta virstaa ennen kaupunkia Kalden kääntyi pienelle, mutkittelevalle kärrypolulle jättäen suuremmat tiet taakse. He yöpyivät usein taivasalla majatalojen ollessa harvassa, ja Erliss sai oppia paljon käytännön seikkoja leiriytymisestä ja tulenteosta sekä ruuanlaitosta. Lopulta he kuitenkin tulivat alueelle, jolla puut alkoivat ensin muuttua ruskeiksi ja pidemmälle mentäessä kuivua kokonaan pystyyn haisevan veden kertyessä lammikoiksi niiden juurelle. Viimeisen virstan matkalla Kalden piti Erlissin tiukasti lähellään ja nuori nainen oli huomaavinaan useamman kerran puiden lomassa varjomaisia hahmoja, joiden oudot, kimeät huudot kaikuivat kuolleen metsän halki. Lopulta edessä häämöttivät kiviset muurit kahden loivan kukkulan välissä, ja esittäen vilaukselta portinvartijalle erikoisen vihreäkivisen amuletin Kalden paimensi nuoren suojattinsa muurien sisäpuolelle. He olivat saapuneet Talianiin.

Talianissa Erlissille aukeni kokonaan uusi maailma. Estbessä hänelle oli opetettu perusloitsuja ja harmittomia temppuja: Talianissa hän oppi kirouksia, manauksia ja kuolleiden nostattamista. Erlissistä tuli manaaja ja nekromantikko, joka kykeni tarvittaessa kiskomaan toisesta elämää kirouksilla, vangitsemaan sieluja ja sai kuolleet luut kävelemään. Zombeista hän ei kuitenkaan kummemmin perustanut, ja muiden opintojensa ohessa hän jatkoi myös puhtaampien taikuuden tyylien tutkimista. Kolmen vuoden kuluttua Kalden katsoi Erlissin viimein oppineen riittävästi, ja antoi tälle läksiäisiksi kolme lahjaa: hopeisen riipuksen, johon kaiverrettu myrrd merkitsi hänet täysinoppineeksi maagiksi, kelmeää valoa hehkuvan vihreäkivisen amuletin, joka takaisi hänelle turvallisen kulun Talianin metsissä ja siron tammipuisen sauvan, jonka koukeroiseen päähän oli istutettu helmiäishohtoinen kuukivi. Niine hyvineen Erliss lähti Talianista kahdenkymmenen vuoden ikäisenä, ja osa hänestä tunsi iloa päästessään pois tuosta synkästä kaupungista ja vielä synkemmän mestarin luota, niin ystävä kuin tämä hänelle olikin ollut.

Asema/nykyisyys: Erliss on parin vuoden vaeltelun jälkeen asettunut toistaiseksi aloilleen Koniliin, missä hän esiintyy satamien kapakoissa tanssijattarena tienaten kolikon sieltä ja toisen täältä.

Taidot ja heikkoudet: Erliss on fyysisesti heikko eikä hän ilman taikuutta osaa juurikaan puolustaa itseään. Nainen kantaa toki mukanaan pientä tikaria, mutta ei sohimisen lisäksi osaa juurikaan tehdä sillä mitään. Erliss on kuitenkin maagi, ja hänen kirouksiin ja manauksiin painottuvat taitonsa ovatkin usein olleet hänelle korvaamaton apu. Hän osaa halutessaan myös nostattaa kuolleita ja tuntee jonkin verran perusloitsuja.
Kaduilla vietetyn lapsuutensa ansiosta naisella on kokemusta myös taskuvarkauksista, lukkojen avaamisesta ja huomaamattomasta liikkumisesta, tosin pitkään käyttämättä olleet taidot ovat melko lailla ruosteessa. Hänellä on myös perustaidot metsässä liikkumisessa, tosin raskaammista leirin pystyttämiseen liittyvistä töistä hän ei ilman apua selviä. Hän yrittää vältellä kuolleiden nostattamista raskaisiin töihin, sillä tällöin kuka tahansa paikalle eksyvä tunnistaisi hänet heti nekromantikoksi.

Muuta: Erlissillä on mukanaan vaatteiden ja rahan lisäksi pieni nahkainen pussi, joka sisältää hänen kallisarvoisimmat tavaransa: Kaldenin hänelle antamat amuletit ja kutistusloitsun alaisen maaginsauvan. Hän pitää pussin hyvin kätkettynä, eikä turvaudu sen sisältöön kuin suuressa hädässä.

//Uteliaille: Inspiraation lähteenä Jeremy Soulen säveltämä ja Asjan laulama Fear Not This Night.

Lisäinspiraationa Hellfire.//